Kauppakaari

Toiminimen perustaminen – milloin se kannattaa?

Haluatko perustaa oman yrityksen, mutta et ole aivan varma, mistä pitäisi lähteä liikkeelle? Toiminimen perustaminen on huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi osakeyhtiön, mutta se tuo mukanaan myös sellaisia vastuita, joita osakeyhtiöllä ei ole. Tässä artikkelissa siis käymme läpi, missä tilanteessa toiminimen, ja missä tilanteessa muun yrityksen perustaminen on järkevää ja mitä asioita tulisi ottaa huomioon yritysmuotoa valitessa. Vertailemme siis osakeyhtiötä ja toiminimeä, koska esimerkiksi henkilöyhtiöiden perustamiseen tarvitaan vähintään kaksi henkilöä.

Mitä riskejä toiminimiyrittämisessä on?

Toiminimi eli yksityinen elinkeinonharjoittaja toimii periaatteessa symbioosissa itse yksityishenkilön kanssa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että yrityksen ja yksilön varat, vastuut ja velat ovat yhteisiä. Siksi yksityinen elinkeinonharjoittaja toimiikin yleensä yksin ilman tavoitteita laajenemisesta tai kansainvälistymisestä. Lisäksi aloilla, joilla pyöritetään esimerkiksi isoja ja kalliita laitteita tai pelataan isojen riskien kanssa, on kannattavampaa valita osakeyhtiö yhtiömuodoksi. Jos yritykselle tulee joitain ongelmia maksamisen kanssa, on yksityinen elinkeinonharjoittaja henkilökohtaisesti omalla lompakollaan vastuussa kaikesta.

Jos liikevaihto kasvaa suureksi, on verotuksen kannalta järkevämpää toimia osakeyhtiön kautta. Ei ole varsinaista rajaa, milloin verotus on edullisempaa, mutta omia laskelmia kannattaa ehdottomasti tehdä. Kannattaa tosin myös pitää mielessä, että toiminimen perustaminen ei tarkoita sitä, että toiminimellä on toimittava ikuisesti. Siinä vaiheessa, kun liiketoiminta kasvaa ja osakeyhtiössä olisi enemmän järkeä, yrityksen muotoa voi toki muuttaa. Toiminimiyrityksen muuttaminen osakeyhtiöksi on paljon helpompaa kuin osakeyhtiön purkaminen ja muuttaminen toiminimeksi.

Miksi valita toiminimi?

Toiminimiyrittämisessä on tosin myös paljon hyviä puolia. Osakeyhtiön hallinto on paljon toiminimeä raskaampaa, byrokratiaa on enemmän, kirjanpito on tehtävä kahdenkertaisena ja tilikauden päätteeksi tulee tehdä tilinpäätös. Koska yksityinen elinkeinonharjoittaja toimii yksin, ei esimerkiksi osakeyhtiöön kuuluvaa hidasta päätöksentekoa tarvitse sietää. Hän on itse vastuussa kaikista päätöksistä ja yritykseen kuuluvista asioista.

Jos siis yksityinen elinkeinonharjoittaja myy ainoastaan omaa osaamistaan tai omia tuotteitaan, tuntuu osakeyhtiön perustaminen liioittelulta. Toiminimen perustamiseen ei välttämättä (alasta tietenkin riippuen) tarvita ollenkaan aloittamisbudjettia. Pienimuotoinen yrittäminen ei nimittäin vaadi ilmoitusta kaupparekisteriin, kirjanpidon voi tehdä itse yhdenkertaisena ja hankintoja ei välttämättä ole. Toiminimiyrittäjä ei voi maksaa itselleen palkkaa, mutta yksityisottoja voi tehdä rajattomasti.